Tänään herätessäni suussani maistui paska, tai oikeastaan
sille, kun se kuuluisa kissa olisi kussut suuhuni. Kissa nukkui viattoman
rauhallisesti vieressäni, samoin kuorsasi mäyräkoiramme. Se ei ole suinkaan epätavallista,
että on hiukan tunkkainen olo aamulla, mutta nyt oli todella omituinen olo: Ylähuuli
tuntui jotenkin paksulta. No jumankekka, olin nukahtanut nuuska huulessa.
Onneksi se oli neitimäistä pussinuuskaa, eikä tykkitavaraa. En voi suositella
nuuskaamista, enkä nuuska huulessa nukkumista, melkein vielä epämukavampaa, kun
nukahtaa piilolinssit silmissä. Nuuskaan aina silloin tällöin perheeltäni salaa,
kuten poltankin. Viimeksi käydessäni Tukholmassa onnistuin kuin onnistuinkin
salakuljettamaan viisi purkkia generalia vaimoltani salaa. Yleensä olen
epäonnistunut, ja nuuskat ovat jääneet Arlandan roskikseen.
Muuten olo ei ollut tänään järisyttävän krapulainen, vaikka
onkin lauantai; olin illalla vetänyt vain neljä hempeän näköista ja makuista ”Salitos”
olutta, joten nyt olisi oiva tilaisuus livahtaa salille, oluen nimikin suorastaan
enteili sitä. Tänään pitäisi mennä karun tuntuisesti yksin, sillä
salikaverikseni pakottamani ja lahjomani nuorehko ja nätti naistyöntekijämme
oli Turun suunnalla jossain ihmeen ruisjutuissa.
Ennen salia kuuluu toki saada
energiataso ylös, eli nauttia voimaa antava ja eheyttävä juoma: Nyt ei puhuta
jostain omituisista munamaitohässäköistä, vaan kuivattua merilevää ja jotain
amerikkkalaista jauhoa, joka saa naaman kihelmöimään ja kädet tärisemään. Taisin
ostaa tätä kyseistä jauhoa viimeiset purkit, koska myyjän mukaan tuotetta ei enää
valmisteta, koska on nykyään kielletty valmistusmaassaan. Tai sitten se oli vain loistava myyntikikka. no joka tapauksessa tästä herää hyvin, ja tämä
myös maistuu erittäin paskalle, väristä puhumattakaan. Ei muuta kuin nenästä
kiinni ja muki tyhjäksi, sehän on tuttua hommaa.
Käyn Ymmerstan Movessa treenaamassa. Sitä pyörittää
sellainen pirtsakka punapäinen entinen tv-julkkis, joka on myös kisannut menestyksellä
sangen omituisissa fitness- kisoissa. On muuten aikamoisen sairas laji: Ensin
vedetään kroppa täysin kuivaksi hirveällä treenillä, syömällä omituisesti, ja
lopuksi juomattomuudella (siis nyt puhutaan myös vedestä, ei pelkästään
viinasta), sitten lopuksi keekoillaan muutama minuutti lavalla muiden
näivettyneiden, grillatun näköisten ja irvistävien tyyppien kanssa. Tämän lyhyen
huipennuksen jälkeen sitten saadaan taas elää ”normaalisti”. Olen kuullut, että
jotkut lihovat tässä vaiheessa älyttömästi.
Ja sitten onkin taas puolen vuoden valmistautuminen seuraaviin kisoihin.
Sali olikin täysin tyhjä. Ei tuttuja, ei hyvännäköisiä
tsubuja juoksumatoillaan vaaleapunaisissa topeissan & tiukoissa
juoksutrikoissaan (olisivatko viimein järkiintyneet, ja lähteneet oikeasti ulos raittiiseen ilmaan
juoksemaan), ei sitä valtavaa tummaa kaveria, joka nostaa valtavasti rautaa ja
kuuntelee iskelmäradiota (se on muuten paha, jos akku on loppu tai puhelin tai
kuulokkeet unohtuneet, ja joutuu sitten kuuntelemaan jättiläisen valitsemana
iskelmää, se melkein pilaa päivän. Pyrin aina poistamaan iskelmäradion
pikavalinnoista), ei sitä itäeteläeurooppalaisen näköistä kuivaa, laihaa ja
karvaista kaveria, jolla on ne kahdeksankymmentäluvulla niin yleiset munapussishortsit
ilman niitä pusseja verhoilevia pusseja. (On muuten aika ronskin irvokkaan
näköistä, kun hän vetää selkä kaarella penkkiä). eikä edes sitä rikkaan
näköistä hiukkasen avutonta granilaismammaa, jolla on turvana ja tukena se
kiiltokuvan komea pt.
No niin, ihan yksín treenasin, ei siinä sen kummempaa. Yhtä puuduttavan tylsää kuin ennenkin: Tonnin
aina yhtä ihana soutu alkuun, penkkiä, jumppapallovatsoja, hauiskääntöjä,
leukoja ja jotain muuta tuhertamista. Parasta oli ehkä taas musiikki? Bruukaan
kuunnella aika rauhallista musaa, jotten ”treenaa” liian innokkaasti ja vedä
itseäni ihan liian nopeasti läkähdyksiin, olenhan kuitenkin jo ihan oikeasti
keski-ikäinen. Tämä biisi osui taas Bassolta korviin ajaessani salille; ei
muuta kuin Shazam -> Spotify, ja kuuntelin
tämän sitten moneen kertaan, ja kuuntelen varmaan jatkossakin. On muuten aika hämmentävän
hämäävä esittäjän nimi: "Vitun kova ääni", ja heidän kaunis tekeleensä ”
Lähtö”.
Olkaa hyvä.
 |
| Tämä ei maistuisi hattivateillekkaan. |
 |
| Oikein yliopisto-opiskellutta kamaa. |
 |
| Puolikas teelusikallinen tätä saa aikaan kerrassaan hurjan värin ja maun. |
 |
| Aamupala, ja osa iltapalaa. |
 |
| Ei ketään :/ |
 |
| Aamun surkeahko aika. |
 |
| Housut: about 3 vuotta vanhat. On mulla toisetkin, mutta pitkien lahkeiden takia käytän niitä talvisin. Paita ilmainen, ja näitä mulla on useampi samanlainen, luulevat varmaan, etten vaihda paitaa koskaan. |
 |
| Näitä ei tänään näkynyt. |